torstai 23. joulukuuta 2010

1 | The Killers – Mr. Brightside (2004)

Video

The Killersin Mr. Brightside on siis viime vuosikymmenen paras popsingle. Ja vaikka olen korostanut tämän listan oleva eri kuin vuosikymmenen parhaiden biisien lista, Mr. Brightside saattaisi olla senkin rankingin kärjessä.

Mr. Brightside on lähtökohtaisesti perusvarma kappale, mutta jotenkin onnistuu aivan kaikessa. Kappaletta kuunnellessani huomaan aina kiinnittäväni huomiota eri asioihin. Joskus se on Brandon Flowersin loistava paatosmainen tulkinta, joskus fantastinen tarina kolmiodraamasta, joskus kappaleen esimerkillinen rytmitys, joskus lopun kliimaksi ”I never”, joskus aivan järisyttävän upea kertosäe. Kohokohtia riittää. Silti Mr. Brightside onnistuu kuulostamaan vain ja ainoastaan rockhitiltä, jota ei tarvitse tutkia sen tarkemmin jos ei halua.

Sovituksellisesti lempikohtiani ovat kasarisyna (tietenkin) sekä rumpukuvio juuri ennen kertosäettä. Molemmat paljon käytettyjä elementtejä ja siksi tässä säästeliäästi tarjoiltuna. Suurieleinen melodia itsessään yhdistää jonkun Franz Ferdinandin ja Pet Shop Boysin parhaat puolet: nokkelaa, riemukasta, tarttuvaa ja mahtipontista.

Täyden kympin kappale, kuten listamenestys kertoo.

Siinä se. Tämä ranking vei niin paljon aikaa ja energiaa, etten viitsi alkaa miettiä kuluneen vuoden parhaita kappaleita. Katsotaan ne klassikot läpi vaikka vuonna 2020.

Listamenestys:

UK: #10
US: #10

Tsekkaa myös: Somebody Told Me, When You Were Young

4 kommenttia:

  1. Laitetaanpa tähän vielä hieman numeraalista infoa.

    Biisijakauma vuosittain:
    2000 (12)
    2001 (12)
    2002 (7)
    2003 (12)
    2004 (13)
    2005 (9)
    2006 (9)
    2007 (12)
    2008 (7)
    2009 (7)

    Genretagit:
    Dance (8)
    Elektroninen (10)
    Indie (17)
    Pop (76)
    R&B (12)
    Rap (8)
    Rock (21)
    Soul (2)

    VastaaPoista
  2. No, ykkönen oli sitten meikäläisenkin suosikkiosastoa! Kaikilla mittareilla ihan saatanan hyvä biisi, vaikka soikin yhdessä vaiheessa vähän liikaa. Näin rakennetaan täydellinen pophitti. Killersiltä ihan ekaksi kolahti silloin Somebody Told Me, mutta aika pian tajusin, että tämä on moniulotteisempi ja kiinnostavampi laulu joka suhteessa.

    VastaaPoista
  3. Hah mietin jo kommentoitko lainkaan top kolmea. Mr. Brightside oli alusta lähtien selvä ykkönen kyllä. Somebody Told Me iski myös mulle paremmin silloin aikoinaan, mutta ajan myötä Brightsiden hyvyys on vain korostunut.

    The Killers on mahtava singlebändi.

    VastaaPoista
  4. Näin on. Ja kiitos blogista, tämän parissa syksy kului mukavasti.

    VastaaPoista