torstai 23. joulukuuta 2010

1 | The Killers – Mr. Brightside (2004)

Video

The Killersin Mr. Brightside on siis viime vuosikymmenen paras popsingle. Ja vaikka olen korostanut tämän listan oleva eri kuin vuosikymmenen parhaiden biisien lista, Mr. Brightside saattaisi olla senkin rankingin kärjessä.

Mr. Brightside on lähtökohtaisesti perusvarma kappale, mutta jotenkin onnistuu aivan kaikessa. Kappaletta kuunnellessani huomaan aina kiinnittäväni huomiota eri asioihin. Joskus se on Brandon Flowersin loistava paatosmainen tulkinta, joskus fantastinen tarina kolmiodraamasta, joskus kappaleen esimerkillinen rytmitys, joskus lopun kliimaksi ”I never”, joskus aivan järisyttävän upea kertosäe. Kohokohtia riittää. Silti Mr. Brightside onnistuu kuulostamaan vain ja ainoastaan rockhitiltä, jota ei tarvitse tutkia sen tarkemmin jos ei halua.

Sovituksellisesti lempikohtiani ovat kasarisyna (tietenkin) sekä rumpukuvio juuri ennen kertosäettä. Molemmat paljon käytettyjä elementtejä ja siksi tässä säästeliäästi tarjoiltuna. Suurieleinen melodia itsessään yhdistää jonkun Franz Ferdinandin ja Pet Shop Boysin parhaat puolet: nokkelaa, riemukasta, tarttuvaa ja mahtipontista.

Täyden kympin kappale, kuten listamenestys kertoo.

Siinä se. Tämä ranking vei niin paljon aikaa ja energiaa, etten viitsi alkaa miettiä kuluneen vuoden parhaita kappaleita. Katsotaan ne klassikot läpi vaikka vuonna 2020.

Listamenestys:

UK: #10
US: #10

Tsekkaa myös: Somebody Told Me, When You Were Young

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

2 | Missy Elliott – Get Ur Freak On (2001)

Video

Hoksasin juuri, kuinka hyvin vuosi 2001 on edustettuna kärkikympissä. Tässä vielä yksi. Get Ur Freak On on ainoa kappale, jonka olen koskaan huolinut kännykkäni soittoääneksi, kunnes ymmärsin, miten turhaa on valita soittoääneksi jokin pophitti sillä kännykkään on tarkoitus lähinnä vastata.

Musiikkivideoiden ja minimalismin mestari Missy Elliott täräytti maailmalle sellaisen kappaleen, jota ei voi kuvailla – se täytyy kuunnella. Biisin pohjana toimii yksinkertainen biitti tai mikä Timbalandin pöllimä banghrajunnaus lieneekään. Toinen kappaleen neronleimaus on tietty kertosäehokema Get your freak on, joka jää taatusti päähän soimaan.

Outkastin Ms. Jacksonin (9) tapaan tähän on loihdittu säpsäyttäviä yksityiskohtia. Erilaiset kiekaisut ja huudahdukset ja muut ihmisäänet, kuten syljeskelyn aina yhtä hieno soundi, sekä loppupuolen kiihkeä ”Yes..yes..yes..yes..” toimivat mahtavasti. Lopussa korostuu vielä bongorummun soundi, joka lienee tosin koneella tehty.

Kaiken kaikkiaan huimaava kollaasi. Pitchforkin mielestä vuosikymmenen seitsemänneksi paras kappale.

Elliottin urakäyrä laski samaa tahtia elopainon kanssa. Mimmistä ei ole kuulunut pariin vuoteen juuri mitään, mutta vuosina 2001-2005 hän suolsi maailmaan monta hienoa singleä.

Listamenestys:
UK: #4
US: #7

Tsekkaa myös: Work It, Pass That Dutch

tiistai 21. joulukuuta 2010

3 | Belle and Sebastian – I'm Waking Up to Us (2001)

Video

Rakastan Belle and Sebastiania syvästi, joten heidän sijoituksensa kärkipaikoille oli itsestään selvää. Ja biisin valintakin oli suhteellisen helppo, sillä I'm Waking Up to Us on kaikkien aikojen paras joulusingle. Jos joulusingle tarkoittaa sitä, että kappaleessa viitataan edes hitusen jouluun ja se on julkaistu joulun alla.

Biisin ehdoton parhaus piilee hienossa sanoituksessa, joka menee heti suoraan asiaan ja jossa ruoditaan mahdotonta suhdetta, tai lähinnä suhteen toisen osapuolen mahdottomuutta, mutta pinnaltaan kaikki unohtuu jouluna: ”My anger turns to pity and to love/The season has arrived.” Kuolematonta. Stuart Murdoch kirjoitti tämän ilmeisesti Isobel Campbellista. ”She grew up and left the rest of us.”

Toisen säkeistön alussa perusnapakkaan B&S-kappaleeseen tulevat mukaan aivan jumalaiset puhaltimet. Bändi käyttää niitä paljon muutenkin, mutta tässä ne ovat jotenkin aivan erityisen hurmaavat. Kolmannessa tilaa nappaa vuorostaan poikkihuilu. Ja mainitsinko jo jousisovituksen?

Popmusiikkia parhaimmillaan.

Listamenestys:
UK: #39
US: -

Tsekkaa myös: Ihan mikä tahansa Belle and Sebastianin 2000-luvun single – tai pikemminkin kaikki ep:t.

maanantai 20. joulukuuta 2010

4 | MGMT – Time to Pretend (2008)

Video

Olen kirjoittanut aiemminkin tunnistettavista introista, mutta tässäpä biisi, jonka intro on koko kappaleen huippukohta – ja niin hyvä, että itse biisikin on vuosikymmenen neljänneksi paras popsingle.

Kohokohdat eivät siis jää introon. Taustalla kulkeva surina on aivan hurmaava, mutta pysyy kiltisti taustalla. Päällimmäisenä valokeilassa on sävellys, joka on mahtava sekoitus vanhaa kunnon pophittiä ja indiepiirien hyväksymää nyrjähtäneisyyttä. Ja loppuun vielä näppärät yeah yeah yeah't.

Time to Pretend kertoo kai rocktähden helposta ja tyydyttyneestä, mutta kuitenkin niin tyhjästä elämästä. Tätä voi kai nimittää joksikin psykedeeliseksi rockiksi. Muuttuuko biisi psykedeeliseksi, jos sen esittäjät esittävät outoa? Joku on käyttänyt termiä avaruusrock, mutta minusta tämä menee aivan hyvin pintapopista siinä missä edellä esitelty Love, etc.:kin.

MGMT:n mahtisinkut loppuvat lyhyeen, mutta kärki on terävä. NME pisti vielä paremmaksi ja valitsi tämän viime vuosikymmenen toiseksi parhaaksi kappaleeksi, mutta hehän eivät tiedä mistään mitään paitsi silloin, kun olen heidän kanssaan samaa mieltä.

Listamenestys:
UK: #35
US: -

Tsekkaa myös: Electric Feel, Kids

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

5 | Pet Shop Boys – Love, etc. (2009)

Video

Pet Shop Boys on kaikkien aikojen mahtavin popyhtye, joten keskityn lähinnä tähän nimenomaiseen kappaleeseen.

Love, etc. on siinä mielessä kiinnostava PSB-single, että siitä kuuluu läpi harvinaisen paljon yhteistyökumppanin, tällä kertaa Xenomanian, vaikutus. Yleensä Neil Tennant ja Chris Lowe onnistuvat kuulostamaan vain itseltään, mutta tämän tunnistaa kyllä Xenomanian kappaleeksi. Ei tosin ole yhtä räikeästi tuottajiensa kuuloinen kuin saman Yes-albumin More Than a Dream.

Mutta eipä se haittaa. Teknisesti Love, etc. ei aiheuta samanlaisia vilunväristyksiä kuin listan rohkeimmat mestariteokset, kuten sijan yhdeksän Ms. Jackson, mutta siinä on jotain perustavanlaatuisen huimaavaa. Jos sanaa popkarkki voi koskaan käyttää oikeassa paikassa, nyt olisi se paikka. Jotkut bändit ja artistit yrittävät liikaa kerta toisensa jälkeen, Pet Shop Boys ei kuulosta koskaan väkinäiseltä.

Love, etc. kulkee kuin juna raiteillaan perusbiitin varassa. Biisissä ei ole ainuttakaan suvantokohtaa, vaan se etenee huipusta toiseen. Vaikka sävellys sinänsä on melko tavanomainen, Tennant on äänessä tarpeeksi viedäkseen kappaletta vahvasti eteenpäin. Säkeistön ja kertosäkeen väliin huokaistu ”Oh” saattaa olla musiikkihistorian paras ”oh”.

Lisää elämän perustotuuksia: You don't have to be beautiful but it helps.

Tämä ei tietenkään ole 2000-luvun paras PSB-biisi, mutta siis vuosikymmenen viidenneksi paras popsingle.

Listamenestys:
UK: #14
US: -

Tsekkaa myös: Ihan mikä tahansa 2000-luvun Pet Shop Boys -single.

lauantai 18. joulukuuta 2010

6 | S Club 7 – Don't Stop Movin' (2001)

Video

Pois alta, täältä tulee täyslaidallinen teineiksi naamioituneita kaksikymppisiä! Ja millä tavalla!

Jos rankataan artisteja sinkkujen erinomaisuuden perusteella suhteessa niiden määrään, niin S Club (7) on aika korkealla. Porukka julkaisi neljä albumia ja kokosi hajoamisensa jälkeen kaikki singlensä aivan lyömättömälle kokoelmalle.

Simon Ellisin ja Steven Lipsonin sorvaama Don't Stop Movin' räjäytti pankin Britanniassa, jossa ymmärretään hyvän popmusiikin päälle. Se valittiin vuoden 2001 parhaaksi brittiläiseksi singleksi. Ja voiko joku väittää, ettei se ollut?

Don't Stop Movin' kokoaa yhteen kaikki ne elementit, jotka yhdistetään kohottavaan popmusiikkiin: tarttuva melodia, perinteisiin nojaava sovitus, poppiksen rakenne, aivan erinomaiset laulusuoritukset ja se mystinen x-factor, joka antaa viimeisen silauksen. Tässä se taitaa olla fantastinen jousisovitus, joka on levyvihkosen mukaan ihan oikean orkesterin aikaansaannosta. Niin, ja vocoder, mutta annan sen anteeksi.

Vaikka Rachel Stevensin (sija 15) sooloura jäikin torsoksi, on hän seitsikon menestynein jäsen. Jo O'Mearan uran olisi suonut ottavan tuulta alleen, sillä hän puolestaan oli porukan selvästi paras laulaja.

Listamenestys:

UK: #1
US: -

Tsekkaa myös: Never Had a Dream Come True, You

perjantai 17. joulukuuta 2010

7 | PMMP – Pariterapiaa (2009)

Video

Jottei menisi aivan ulkomaalaisten hehkuttamiseksi, niin otetaanpa mukaan Paula ja Mira. Mahtavuutta. Rusketusraidat-rallatuksellaan tutuksi tullut PMMP oli heti minun papereissani suomipopin suuruus, mikä todistettiin viimeistään Joutsenet-kaunokilla (2003).

Jori Sjöroosin omien projektien tuotokset ovat ajoittaisesta hyvyydestään huolimatta aika kaukana siitä, mitä hän on saanut aikaan PMMP:n hovisäveltäjänä. Toki musiikkityyli on ollut erilainen, mutta voiko joku oikeasti väittää, että esimerkiksi Magenta Skycoden rosterissa on tämäntasoisia ikivihreitä? No, olenkin ”yksi hyvä poppis on parempi kuin kourallinen keskitason indietä” -koulukuntaa, vaikka indietä kuuntelenkin.

PMMP on muuttunut sanoituksissaan mielestäni ajan myötä suoremmaksi. Pariterapiaa lukeutuu heidän mestariteoksiinsa myös sillä saralla. Biisi on erittäin viehättävä sekoitus elektropoppia ja suomirockia, jota ei haittaa edes killerikertsin puute.

Livenä PMMP on kotimaisten esiintyjien sarjassa aivan yliveto. Todistusaineistona muun muassa oheinen video.


Listamenestys:

FI: #12

Tsekkaa myös: Rusketusraidat, Päiväkoti

torstai 16. joulukuuta 2010

8 | Kylie Minogue – Can't Get You Out of My Head (2001)

Video

Yritin keksiä, miten voisin välttyä valitsemasta Kylieltä tätä biisiä, mutten vain voinut. Kun mietitään 2000-luvun parasta ja suurinta elektropophittiä, Can't Get You Out of My Headille ei löydy montaakaan kilpailijaa. Toki Love at First Sight, Slow, I Believe in You ja niin edelleen ovat hienoja kappaleita, mutta la la la pesee tehossaan nuo kaikki.

Tässä on jotain samaa kuin I Should Be So Luckyssa (1987). Kaikkien popsäveltäjien ja -tähtien pitäisi tajuta, että toistuva koukku on yleensä se varmin valinta. Ärsyttävä, kyllä, mutta helpoiten toteutettavissa ja hyvin tehtynä jää mieleen kaikkein parhaiten.

Mutta pelkkä la la la ei siivittänyt tätä sijalle kahdeksan. Cathy Dennis ja Rob Davis loihtivat mahtavuutta myös hokeman ympärille. Säkeistöissä on erinomaista imua. Lisäksi kappaleen nerous tulee parhaiten ilmi New Orderin Blue Mondayhin sulautetussa mash-upissa, jonka Kylie esitti Brit Awardseissa vuonna 2002 tähän tapaan. Huikeaa. Viimeistään tässä karisivat muut Kylie-kilpailijat kauas jälkeen.

Can't Get You Out of My Headistä sukeutui eräs 2000-luvun suurimmista singlemenestyksistä. Se palautti Kylien jopa Yhdysvaltojen listoille: Hot 100 -listan seiska ja albumi Fever ylsi albumilistan kolmoseksi.

Eräs Can't Get You Out of My Headinkin huippukohdista on For ever and ever and ever. Sattumaako?

Listamenestys:

UK: #1
US: #7
FI: #5

Tsekkaa myös: Love at First Sight, 2 Hearts

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

9 | Outkast – Ms. Jackson (2000)

Video

Ei ollut vaikea päättää, mikä Outkast-biisi selviäisi kymmenen parhaan joukkoon. Hey Ya (2003) saattaa olla kepeämpi instant-hitti, mutta Ms. Jacksonia ei voi vastustaa. Aivan puhdasta neroutta.

Ms. Jacksonissa piilee upotettuja koukkuja kuin miljoonapilkissä konsanaan. Jo introsta lähtien on selvää, että nyt ei olla tekemisissä minkään tavallisen hip hop -hitin kanssa. Nyt kaadetaan raja-aitoja ja keksitään kaikkea uutta kivaa.

Sopivasti nytkähtänyt biitti, for ever ever -kohta sekä marssitorvet biisin loppupuolella viehättävät aina ja ikuisesti. Biisi ei vanhene ollenkaan, vaan olisi yhtä vallankumouksellinen julkaistaessa vaikka huomenna. Mihin tällainen nerous on kadonnut valtavirrasta?

Lisäksi sanoituksessa piilee ehkä kaikkien aikojen paras elämänviisaus: ”You can plan a pretty picnic but you can't predict the weather.”

Videon elukat ovat aivan mahtavia. Etenkin pöllö.

Listamenestys:

UK: #2
US: #1
FI: #8

Tsekkaa myös: B.O.B., The Way You Move

tiistai 14. joulukuuta 2010

10 | Gwen Stefani – Cool (2004)

Video

Top kympissä ollaan. Jos lista on tähän mennessä mennyt mielestänne päin seiniä, niin käännettä parempaan tuskin tapahtuu.

Ja jos Robyn on tämän hetken huimin popartisti, Gwen Stefani antaisi kovan vastuksen, jos vain äitiydeltään ja No Doubt -soutamiselta ja huopaamiseltaan ehtisi.

Stefanin sooloesikoinen Love. Angel. Music. Baby. (2004) on harvinaisen onnistunut popalbumi, joka elää yhtä lailla Stefanin itsensä kuin huimien yhteistyösuoritusten varassa. Tuntuu että jokainen Dallas Austinista Linda Perryn, Nellee Hooperin, Dr. Dren ja Pharrellin kautta Eveen sai levylle itsestään kaiken irti.

Cool on Austinin kirjoittama katkeransuloinen balladi, joka ei teknisesti ole mikään maailman nerokkain biisi, mutta se on hämmästyttävän kompakti, simppeli ja täynnä erilaisia tasoja. Lisäksi Stefani tulkitsee kappaleen aivan upeasti, mitä video vielä korostaa. ”Remember Harbour Boulevard/The dreaming days when the mess was made/Look how all the kids have grown/We have changed but we're still the same/After all that we've been through/I know we're cool.”

Ihanan kasaria ja aivan mahtavaa popkäsityötä. Tosin ne, joiden mielestä Stefanin laulu muistuttaa teloitettavan lampaan määkimistä tuskin kääntävät kelkkansa tämän ansiosta.

Odotin pari vuotta, josko erinomaisesta The Sweet Escape -kiertueesta olisi tehty dvd, mutta sellaista ei ikinä ilmestynyt. Nyyh. Joka tapauksessa Helsingin-keikka on eräs parhaita näkemiäni popkeikkoja.

Listamenestys:
UK: #10
US: #13
FI: #18

Tsekkaa myös: What You Waiting for, Hollaback Girl

maanantai 13. joulukuuta 2010

11 | Robyn & Kleerup – With Every Heartbeat (2007)

Video

Heitin kuvitteellista kolikkoa siitä, onko Robynille varatun sijan biisi yllätyshitti With Every Heartbeat vai Be Mine (2004). Lopulta kallistuin ensin mainitun puolelle.

Biisithän ovat keskenään varsin erilaisia, mutta Robyn käyttää usein samoja teemoja – hieman kyllästymiseen asti. Rakkaus on ihanaa, mutta se sattuu.

With Every Heartbeat on niitä harvoja biisejä, jonka ensikuuntelun muistan. Tai muistan lähinnä, millaisia fiiliksiä se herätti. Biisi oli pakko kuulla heti uudestaan ja kuuntelin sen uudestaan niin monta kertaa, että siitä tuli eräs Last.fm-tilini perusteella eniten kuuntelemistani biiseistä.

Upean helkkyvä ja kaunis sävellys pääsee parhaiten oikeuksiinsa akustisena versiona, mutta alkuperäisessä on jotain selittämätöntä voimaa. Kun Robyn toistaa mahdottomasta rakkaudesta kertovan sanoituksen kliimaksia ”And it hurts with every heartbeat” Kleerupin luoman tunnelmallisen synamaton päälle, harva pystyy olemaan vaikuttumatta.

Grammy-ehdokkaanakin keikkuva Robyn taitaa olla planeettamme kovin poptähti tällä hetkellä. Ei hassummin omaa lafkaansa pyörittävältä ruotsalaiselta, joka vaikuttaa aina yhtä herttaiselta yhdistelmältä naapurintyttöä ja diskodiivaa.

Nyt kun jäljellä on top kymppi, runsaslukuinen lukijakunta voisi heittää arvauksia sinne päässeistä kappaleista ja artisteista. Tai siitä, ketkä siellä eivät ainakaan ole..

Listamenestys:
UK: #1
US: -

Tsekkaa myös: Be Mine, Who's That Girl

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

12 | t.A.T.u – All the Things She Said (2002)

Video

Venäläinen melkein lesboduo, mafia lykkäsi promorekeen miljoonia ruplia, huimaavan huonot lauluäänet, tuottajana Trevor Horn. Mikä voi mennä pieleen? Ei mikään. Eikä mennytkään. All the Things She Said oli valtava hitti ympäri maailmaa, jopa noihin aikoihin elektropoppia hyljeksinyt USA meni polvilleen.

Lenalla ja Julialla on oikeastaan kolme tasavahvaa singlehittiä: tämä, Not Gonna Get Us sekä All About Us ovat kaikki ihan popin juhlaa kerrassaan. Sen lisäksi heidän versionsa The Smithsin How Soon Is Now'sta pärjää omituisuudellaan alkuperäiselle.

Ei tiedetä, kuinka paljon All the Things She Saidistä on Hornin käsialaa, mutta ainakin hänet merkittiin tuottajaksi yksin. Liekö kontrahdin vaatimuksia.

Kuunnellessani tätä pitkästä aikaa hämmästyin kuinka rock biisin sovitus itse asiassa onkaan. Rahalla saa ja moskovalaisella limolla pääsee.

Listamenestys:
UK: #1
US: #20
FI: #3

Tsekkaa myös: Not Gonna Get Us, All About Us

lauantai 11. joulukuuta 2010

13 | Britney Spears – Toxic (2003)

Video

Kummallista, miten pitkän uran voi rakentaa julkaisemalla pelkästään toisten sorvaamaa hittipoppia. Britney Spearsin artistipersoona on todella tylsä eikä hän osaa edes laulaa mitenkään erityisen hyvin. Mutta muut avut ovatkin kohdallaan. With a little help from her friends.

Ruotsalaiset olisivat voineet adoptoida Britneyn, sillä paria hittiä lukuun ottamatta hänen suurimmat menestyksensä ovat svedujen käsialaa. Tämän Toxicin kirjoittivat BloodShy & Avant, jotka sittemmin rupesivat julkaisemaan huomattavasti kesympiä biisejään itse nimellä Miike Snow.

Ja onhan Toxic aivan fantastinen biisi. Se on niitä kappaleita, joista jokainen tykkää tai ainakin arvostaa, myönsi tai ei. Biisin soundi kuulostaa hieman vanhentuneelta, mutta herttaisella tavalla. Aivan mahtava sävellys pääsee esiin ennen kaikkea säkeistöissä ja kertosäkeessä pilkahtava americana-kitara on suorastaan nerokas keksintö.

Laulajana Britney on ollut aina enemmän robotti kuin taidollaan briljeeraava lintunen. Äänelläänhän se variskin laulaa, ei tosin efektien läpi.

Kaikista puutteistaan huolimatta, tai ehkä niiden takia, Britney on hieno poptähti. Esimerkiksi Gimme More -videota on todella vaikea ylittää (tai alittaa), mikä tekee hänestä entistä helpomman diggailun kohteen. Sitä paitsi Gimme More on aivan huikean hyvä biisi.

Listamenestys:
UK: #1
US: #9
FI: #8

Tsekkaa myös: Gimme More, Womanizer

perjantai 10. joulukuuta 2010

14 | Aaliyah – Try Again (2000)

Video

Aaliyah Haughton on listan ainoa vainaja ja oikeastaan ensimmäinen tähti, jonka kuolema kosketti minua henkilökohtaisesti. Olin juuri hankkinut neidon nimettömän kolmannen albumin, joka on yhä 2000-luvun kovimpia rytmimusiikkituotoksia.

Timbalandin tuotantoonhan Try Againkin nojaa ja hyvä niin. Timbaland on yhden tempun poni, mutta tempun onnistuessa jälki on murhaavan hyvää. Kyse on todella pienistä nyansseista: siitä, osuvatko kilkutukset oikeaan kohtaan ja miten kierosti kieppuvaksi biitti muovataan.

Parasta Try Againissa onkin Timbalandin biitti. Aaliyah'n laulu on tässä ympäristössä vähän kuin helmiä sioille, sillä taustat valloittavat estradin. Tarkemmassa kuuntelussa Aaliyah'n vokaaleistakin paljastuu hienouksia, kuten kolmen minuutin kieppeillä kuultava sielukas äänenkäyttö.

Laulajana Aaliyah ei ollut mitenkään erityinen, hyvä toki, mutta lähinnä samassa sarjassa Myan, Brandyn ja Monican kanssa. Kuolema teki hänestä etenkin Euroopassa suuremman tähden kuin mihin hän ikinä eläessään olisi kyennyt.

Try Again julkaistiin ensimmäisen kerran Romeo Must Die -leffan soundtrackillä. Videossa Jet Li liiteleekin hupaisasti. Tämä oli myös ensimmäinen Hot 100 -listan kärkeen pelkin radiosoittopistein noussut kappale.

Listamenestys:

UK: #5
US: #1

Tsekkaa myös: We Need a Resolution, I Care 4 U

torstai 9. joulukuuta 2010

15 | Rachel Stevens – Some Girls (2004)

Video

Rachel Stevens... Kuvankaunis S Club -neito on ehkä 2000-luvun aliarvostetuin popseireeni. Hänen Come and Get It -albuminsa (2005) on silkkaa popeuforiaa alusta loppuun, mutta jai kaupallisesti karmeaksi flopiksi.

Tämä Some Girls -single kyllä pääsi brittilistan kakkoseksi ja loi hauskan kaksoismerkityksen biisin sanoitukselle: ”This won't last for long – not forever/.../ Dreams of #1 last forever/It's the only way to make you feel better.” Ykkössija jäi soolona saavuttamatta.

Stevensin ura ei todellakaan kestänyt kauaa, kahden albumin ajan, mutta niille kahdelle albumille mahtui kadehdittava nippu hienoja biisejä. Tämän tuotti Richard X, joka sorvasi samoihin aikoihin hittejä itselleen, Liberty X:lle, Sugababesille ja Annielle.

Some Girls on raaka, koukuttava ja menevä. Mitä muuta voi vaatia?

Listamenestys:
UK: #2
US: -

Tsekkaa myös: Negotiate with Love, So Good

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

16 | Ultra Bra – Heikko valo (2000)

Video

Ultra Bran viisivuotinen kukoistuskausi alkoi Vapaaherran elämää -albumista (1996) ja päättyi Vesireittejä-levyn (2000) huimaavaan aloituskvartettiin Kaunis ja ylpee, Rubikin kuutio, Vesireittejä ja Heikko valo. Vasta näin kymmenen vuoden jälkeen tajuaa, kuinka kova juttu Ultra Bra olikaan. Samalla hieman sääli, ettei vastaavaa ilmiötä ole suomalaisessa popmusiikissa sen jälkeen syntynyt. No, ainutlaatuisesta asiastahan oli alun perinkin kysymys.

Mutta Heikko valo – aivan briljantti kappale. Pidin aina Vuokko Hovattaa bändin parhaana laulajana ja nimenomaan hänen tulkintansa ansiosta biisi nousee 2000-luvun alun UB-raitojen kovimmaksi. Sovituksellisesti mennään tutulla UB-linjalla, eli kaikki on isoa. Lopetus on liikuttavan euroviisu.

Heikko valo on bändin parhaita sävellyksiä ja sanoitus kertoo aika kivasti yksilöllisyyttä korostavasta nykymenosta. Tarvitsemme toisiamme, vaikka emme sitä itse aina halua huomatakaan.

Hienoa Ultra Brassa oli myös mies- ja naislaulajien käyttö. Popmusiikki tarvitsee lisää mies-naisduettoja!

Harkitsin tälle sijalle Scandinavian Music Groupiakin ja etenkin biisiä Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana.

Listamenestys:
FI: #2

Tsekkaa myös:
Rubikin kuutio, Vesireittejä

tiistai 7. joulukuuta 2010

17 | Moloko – Forever More (2003)

Video

Jos oikeus toteutuisi, Róisín Murphy istuisi Lady Gagan rinnalla popin uutena hallitsijana. Siihen hänen tyylinsä on kuitenkin liian hienostunut eikä musiikki tarpeeksi aggressiivista jumppaa.

2000-luvun alussa irlantilainen Murphy teki musiikkia vielä Mark Brydonin kanssa nimellä Moloko. Kaksikon parhaat palat sullottiin muutamia vuosia sitten Catalogue-kokoelmalle, joka kannattaa hankkia ihan vain yleissivistyksen vuoksi.

Forever More
on Molokon klubihitti Boris Dlugoschin remiksaaman Sing It Backin (1999) ohella. Mukavasti pumppaava biitti saa biisin kestäessä seurakseen kaikkea kivaa. Singleversiokin on toki hyvä, mutta albumiversiossa kappaleesta kehkeytyy suoranainen anthem.

Murphy on poptähti jumalan armosta ja koko komeuden kruunaavat svengaavat torvet.

Listamenestys:

UK: #17
US: -

Tsekkaa myös: The Time Is Now, Pure Pleasure Seeker

maanantai 6. joulukuuta 2010

18 | Beyoncé feat. Jay-Z – Crazy in Love (2003)

Video

Puhutaanpa taas hokemista. Mitä meillä oli ennen Umbrella-ella-ella-eh-eh-eh:tä? Tietenkin Crazy in Loven oh-oh-oh-oh-oh-oh-no-no! Sopivasti Jay-Z tunkeutui mukaan kummallekin biisille. Sillä erotuksella, että hänen räppinsä tässä on aivan mahtava.

Jonnekin kadonneen Rich Harrisonin tuotantokin liippaa yllättävän läheltä Umbrellaa – vai pitäisikö sanoa päinvastoin, sillä Grammy-palkinnollakin siunattu Crazy in Love mellasti listoilla neljä vuotta aiemmin. Hyvät asiat eivät niin vain muutu.

En löydä tästä Chi-Litesia sämpläävästä biisistä kerrassaan mitään moitittavaa. Tässä vaiheessa uraansa Beyoncé oli vielä hyvin helposti lähestyttävä: supertähti, muttei diiva. Tuoreimmat jättihitit Halo ja Single Ladies (2008) kärsivät erinomaisuudestaan huolimatta turhaan esittäjänsä tarpeesta tuoda itseään tykö.

Jos jokin yksittäinen elementti pitäisi nostaa esille, mainitsisin Jay-Z:n räpin lisäksi valloittavan kohottavan c-osan (vai mikä lie) noin 2:45:stä eteenpäin. Joten mainitaan se.

Listamenestys:

UK: #1
US: #1
FI: #12

Tsekkaa myös: If I Were a Boy, Single Ladies (Put a Ring on It)

sunnuntai 5. joulukuuta 2010

19 | Lily Allen – The Fear (2009)

Video

Kesä 2009 oli minulle henkilökohtaisesti aivan täydellinen: parin kuukauden sisään näin keikalla Pet Shop Boysin, Madonnan ja Lily Allenin. Paremmaksi ei juuri voi pistää.

Lily Allenin esikoisalbumi Alright, Still (2006) on ihan mainio, mutta It's Not Me, It's You (2009) suorastaan loistava. Sanoisin, että siinä on kaikki ne elementit, jotka minä poplevylle laittaisin. Kuunnelkaa, jos ette vielä ole tutustuneet.

Albumin ensimmäinen single The Fear ei ole levyn paras raita, mutta kylläkin Allenin uran paras single. Popvelho Greg Kurstin loihti viettelevän puolinopean sävellyksen ja Allen lauloi haikean melodian päälle oivaltavan ironisen sanoituksensa: ”I'll look at The Sun and I'll look in The Mirror/I'm on the right track, yeah, we're onto a winner.”

Toisaalta, naisartistien on helppo olla oivaltavia. Heidän tarvitsee vain dissata vallallaan olevaa naiskuvaa ja ironisoida bimboblondeja, kuten Pink Stupid Girlsissä (2006), tai vastaavasti valittaa naisena olemisen vaikeudesta. On paljon helpompi tulla noteeratuksi nimenomaan oivaltavana nais- kuin miespopparina. Jos mies laulaa tasa-arvosta, saisiko hän samanlaista kohtelua kuin sopivan tyrkysti ryntäät esillä aiheesta kujertava nainen? Tuskinpa.

Listamenestys:

UK : #1
US: #80
FI: #14

Tsekkaa myös: Littlest Things, Not Fair

lauantai 4. joulukuuta 2010

20 | Hercules & Love Affair – Blind (2008)

Video

Miksi, Antony Hegarty, miksi? Sydäntäni riipaisee aina kun joku luopuu hyvästä popurastaan, innostuu omasta erinomaisuudestaan ja rupeaa taiteilijaksi. Toivottavasti Rufus Wainwrightin kanssa on hauskaa.

Hegartyn kaksi ensimmäistä albumia ovat aivan erinomaisia, mutta The Crying Light (2009) taustamusiikiksi pakenevaa himmailua. Biisit unohtuivat jonnekin.

Syy miksi takerruin Hegartyyn on tietenkin se, että ilman hänen vokaaleitaan Blind ei olisi läheskään näin korkealla. Biisi syttyy täyteen loistoonsa vasta laulun myötä. Blind on todella tarttuva houseraita, jonka ei soisi loppuvan koskaan. Pakollinen dj-numero One More Timen ohella. Erityisen komeata kuunneltavaa on Antonyn vokaalien kerroksellisuus.

Listamenestys:
UK: #40
US: -

Tsekkaa myös: You Are My Sister (Antony & The Johnsons), You Belong

perjantai 3. joulukuuta 2010

21 | Rihanna feat. Jay-Z – Umbrella (2007)

Video

Usein niin mainion Jay-Z:n osuus Umbrellalla on aivan mitätön ja turha, mutta se ei himmennä kokonaiskuvaa lainkaan. Umbrella on moderni popklassikko.

Kaikkihan me muistamme Ella ella eh eh eh -hokeman joka sittemmin sai kymmeniä jäljittelijöitä ja saa yhä. En osaa sanoa, piileekö Umbrellan hyvyys pelkästään siinä. Biisissä on myös lukuisia muita ansioita: itse nostaisin jalustalle ennen kaikkea erinomaisen kertosäkeen ennen mainitsemaani hokemaa. Myös perin funky sovitus ansaitsee ison käden.

Vaikka The-Dreamin kynäilemä Umbrella on hieno biisi, ei ollut lainkaan itsestään selvää, edustaako se Rihannaa tässä savotassa. Rankkaan nimittäin neidon esikoissinglen Pon de Replay (2005) todella korkealle kuten myös Tainted Love -samplella ratsastavan SOS:in (2006).

Rihannalla on yhdeksän Hot 100 -listan ykköstä, joista seitsemän johtavana artistina. Vastaavaan ei ole pystynyt 2000-luvulla kukaan muu.

Listamenestys:
UK: #1
US: #1
FI: #2

Tsekkaa myös: Pon de Replay, SOS (Rescue Me)

torstai 2. joulukuuta 2010

22 | Will Young – Leave Right Now (2003)

Video

Will Young on kevyesti parasta, mitä Britannian Idol tai X Factor on saanut aikaan. Popstarsissa luotu Girls Aloud puolustaa myös paikkaansa popmaailmassa.

Youngin ura ei toki lähtenyt käyntiin perinteisine cover-loilotuksineen mitenkään mullistavasti, mutta toinen albumi Friday's Child (2003) sulatti sydämiä oikein urakalla. 80-luvun popvaikuttaja Stephen Lipsonin alaisuudessa väsätty albumi yhdisti peruspopin sielukkaisiin torvisektioihin sekä tyylikkäisiin jousiin ja parivaljakko muisti kirjoittaa muutaman kappaleenkin. Leave Right Now tosin on toisen popmestarin Eg Whiten kynästä. Joka tapauksessa, tuloksena oli suorastaan riemukkaan ilmava ja raikas poplevy – varsinkin, kun sitä kuuntelee ylituotetun popin armon vuonna 2010.

Leave Right Now on tietenkin Friday's Childin kohokohta. Biisi kuuluu sarjaamme ”Tämän kappaleen olisin halunnut tehdä”. Se on myös eräs korkeimmalle rankkaamistani balladeista. Melodia on todella kaunis samoin kuin Youngin ääni. Tulkinta taiteilee haurauden ja voimakkaan ”minä selviän tästä” -fiiliksen välimaastossa. Näin se pitää tehdä.

Leave Right Now nousi Hot 100 -listalle vasta tänä vuonna Youngin esitettyä sen sikäläisessä Idolissa.

Listamenestys:
UK: #1
US: #81

Tsekkaa myös: Your Game, All Time Love

keskiviikko 1. joulukuuta 2010

23 | Lady Gaga – Bad Romance (2009)

Video

Lady Gagan Bad Romance ehti juuri ja juuri mukaan, sillä se julkaistiin viime vuoden marraskuussa The Fame Monsterilla. Esimerkiksi Keshan Tik Tok jäi rannalle, koska biisin julkaisupäivä venyi tammikuulle.

Olen samaan aikaan iloinen ja hämmästynyt Lady Gagan saamasta positiivisesta kohtelusta. Osaan nimetä heti viisi musiikillisesti vähintään saman tason poptähteä. Kyseessä lieneekin Madonna-ilmiö: Gaga on ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja tuonut itseään tykö oikealla tavalla. Imagostahan asiassa on pitkälti kyse. Kriitikoiden ylistys on maallikon näkökulmasta hieman outoa – aivan kuin Lady Gaga olisi tehnyt popista yhtäkkiä salonkikelpoista. Ja vielä Akonin levymerkillä! Ooh, sehän osaa laulaa!

Ei silti, rautaisilla biiseillä kuten Poker Face, Telephone, Dance in the Dark ja Bad Romance saavutettu suksee on erittäin ansaittua. Jos hän olisi pusertanut The Fame -projektin yhdeksi 12 biisin albumiksi, puhuisimme mestariteoksesta myös albumimitassa.

Bad Romance kirkasti kaiken Poker Facen pophittipotentiaalin: älytön hokema, kohoava kertosäe ja tappavan tehokas jytke. Video on fantastinen, Alexander McQueen R.I.P.

Listamenestys:
UK: #1
US: #2
FI: #1

Tsekkaa myös: Poker Face, Telephone

tiistai 30. marraskuuta 2010

24 | Madonna – Music (2000)

Video

"Hey mr. DJ, put a record on. I wanna dance with my baby". Kuolematon biisin avaus, jonka jälkeen ei voi mennä metsään.

Mirwais loihti Madonnan Music-albumille ja omalle Production-levylleen aivan mahtavasti pulppuavia tanssibiittejä. Sittemmin on ollut hiljaisempaa. Piti oikein googlata, mitä sveitsiläisherra puuhailee nykyisin. Ei ilmeisesti paljon mitään. Sääli.

Ray of Lightin (1998) ja Musicin väliin mahtui vain kaksi vuotta, mutta musiikillisesti ja imagollisesti kuilu vaikutti Grand Canyonin levyiseltä. Joogaavasta äidistä sukeutui H&M-lookilla varustettu tanssidiiva, joka heilui MTV:n bileissä pukeutuneena Kylie Minogue -paitaan. Tätä samaa hauskanpitomenoa tarjoili Music, joka pursuaa koukkuja 70-luvun tyyliin 2000-luvun biiteillä varustettuna – ja on siellä taas se vocoderkin, joskaan ei aivan ihan yhtä raivostuttavana kuin yleensä.

Madonnan viimeaikaisia levytyksiä kuunnellessa hämmästyttää, miten hyvä hän joskus on ollut. Ja epäilemättä vielä joskus tulevaisuudessa on. Nyt meneillään lienee kuitenkin rouvan uran tyhjänpäiväisin vaihe. Live-esiintyjänä ja artistina hän on yhä timanttinen, se todistettiin hienolla Helsingin-keikalla viime vuoden elokuussa.

Listamenestys:
UK: #1
US: #1
FI: #2

Tsekkaa myös: What It Feels Like for a Girl, Sorry

maanantai 29. marraskuuta 2010

25 | The Strokes – Last Nite (2001)

Video

The Strokesin vallaton esikoinen Is This It (2001) on ehdoton syyslevy, jota on tullut taas hiljattain pyöritettyä kiitettävästi. Ilmestymisvuotensa trendikkäin albumi on kestänyt aikaa erinomaisesti.

Last Nite on The Strokesin oma hittiralli, johon saattaa törmätä vaikka marketin kassajonossa. Sekin on koettu. Luulen, että kovinkaan moni kauppojen asiakas tuskin tietää edes mikä yhtye sen esittää. Hieman samanlaisen ilmiön on kohdannut Blurin Song 2 (1997).

Voidaan jälleen kiistellä, onko Last Nite esittäjänsä paras kappale, mutta ainakin se on ehdottomasti potentiaalisin hitti. Henkilökohtaisesti saan siitä samanlaisia fiiliksiä kuin Iggy Popin Lust for Lifesta. Q-lehden maailman 66. parhaaksi rankkaama kitarakuvio on aivan hurmaava, kuten Julian Casablancaskin.

Videota katsellessa tuntuu, että The Strokesin joskus übertrendikäs retrosoundi ja -luukki ovat so 2001. Se ei himmennä Last Niten ja Is This Itin hienoutta pätkääkään.

Listamenestys:
UK: #14
US: -

Tsekkaa myös: Hard to Explain, You Only Live Once

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

26 | Elbow – One Day Like This (2008)

Video

On biisejä, joihin ei kyllästy helposti. On biisejä, joihin ei kyllästy koskaan. Ja sitten on One Day Like This. Kuusi ja puoli minuuttia suurin piirtein täydellistä musiikkia, ei vain popmusiikkia. Siksi popsingle-kategoria on tälle aivan väärä paikka, mutta pakkohan tämä oli listata.

Elbow'n Guy Carvey lienee tämän hetken parhaita biisintekijöitä ja tuottajia. Jälkimmäisestä voi saada vihiä vaikka kuuntelemalla I Am Klootin tuoreimman albumin. Carveyn lohdullisen lämmin, mutta silti surumielinen laulutapa sekä ennen kaikkea mainiot sanoitukset ovat aina purreet minuun, vaikka biisit eivät välttämättä napakymppiin osuisikaan. Yleensä tosin osuvat.

Jousien liidaama One Day Like This ei pelkää ottaa nykyajan pop- ja listamusiikin valossa tarkasteltuna isoja riskejä, kuten huumaavaa crescendoa ja soljuvan mahtipontista, jopa iskelmällistä kertosäettä. Mitään näin isoa ei ole nähty brittilistan Top 40:ssä hetkeen ennen ja jälkeen One Day Like Thisin. ”Holy cow I love your eyes” taitaa olla vilpittömin rakkaudenosoitus miesmuistiin.

One Day Like This ja fantastinen emoalbumi The Seldom Seen Kid toivat Elbow'lle Mercury Prizen ja BRIT Awardin. Oikeaan osoitteeseen menivät.

Listamenestys:
UK: #35
US: -

Tsekkaa myös:
Red, Grounds for Divorce

lauantai 27. marraskuuta 2010

27 | Amy Winehouse – Back to Black (2006)

Video


Vaikka Back to Black -albumi oli ilmestymisvuotensa parhaita levyjä, en odota Amy Winehousen tulevaa albumia juurikaan sen kuumeisemmin kuin Duffyn uutuutta. Miksi? En tiedä. Ehkä minusta Winehouse löi pöytään kaikki korttinsa yhdellä kertaa kristallisoimalla debyyttinsä ilmaisun äärimmilleen. En käsitä, miten uusi albumi voisi olla Back to Blackia parempi.

Mutta katsellaan. Ja kuunnellaan odotellessa tätä aivan fantastista soulballadia. Rehab oli se radio- ja taivaskanavahitti, mutta kyllähän Back to Black on tsiljoonasti parempi kappale, varsinainen kyynelkanavien aukaisija. En tiedä onko biisin tahtilaji valssi vai mikä, mutta siltä se minun amatöörikorviini kuulostaa. Sovitus on aivan jumalainen – ja entäs se kertosäe: ”We only said goodbye in words/I died a hundred times/You go back to her when I go back to us”. Nyyh.

Klassikko.

Listamenestys:

UK: #25
US: -

Tsekkaa myös: You Know I'm No Good, Tears Dry on Their Own

perjantai 26. marraskuuta 2010

28 | Daft Punk – One More Time (2000)

Video

Jos olisin dj, soittaisin One More Timen joka keikalla. Tähän biisiin ei yksinkertaisesti voi kyllästyä.

Vuoden 2001 Discovery-albumi vei Daft Punkin discosfääreihin, pois Homeworkin (1997) jykevämmästä soundista. Albumille eksyi höttöä, jonka olisi voinut jalostaa popmielessä pidemmällekin, mutta One More Timea ei tarvitse – se on hieno popsingle sellaisenaan.

One More Timesta tuli julkaisun aikaan mieleen hieman aiemmin ilmestynyt Modjon Lady (Hear Me Tonight), mikä ei ollut ikävä juttu, mutta kertoi siitä, ettei Daft Punk -kaksikko varsinaisesti keksinyt pyörää uudestaan, pikemminkin jalosti ideoita. Vocoderin olisin kyllä jalostanut pois.

Eräs suurista unelmistani on päästä Daft Punkin keikalle. Niitä vain tuntuu olevan kovin harvassa, keikkoja siis. Uusi albumikin olisi kiva.

Listamenestys:
UK: #2
US: #61
FI: #8

Tsekkaa myös: Digital Love; Harder, Better, Faster, Stronger

torstai 25. marraskuuta 2010

29 | Girls Aloud – The Show (2004)

Video

Joskus eteen tulee periaatteessa teknisesti täydellisiä poplauluja. The Show on juuri sellainen. Xenomanian mestariteos esittelee ainakin kolme eri kertosäettä – itse asiassa koko biisi on yhtä kertsiä ja yhtä koukkua. The Show on niitä biisejä, joista olen aidosti hämmästynyt ja kateellinen ja kaikkea siltä väliltä.

Ensikuulemalta The Show on kuin mikä tahansa aerobic-poppis, eikä se varmastikaan radiosta muun ohjelmavirran keskellä kuultuna (jos se siellä joskus Suomessa soisi tai olisi soinut) herättäisi kummoisiakaan reaktioita, mutta kestokuuntelussa biisi suorastaan vyöryy ihon alle ja päähän soimaan.

Kirjoitin alussa ”periaatteessa teknisesti täydellinen” siksi, että kuten sijoituskin kertoo, jossain on parantamisen varaa. The Show kulkee raiteillaan kuin resiina, mutta jään aina odottamaan sitä lopullista kliimaksia. Loppupuolen päällekkäiset vokaalit eivät täysin riitä. Modulaatio avuksi?

Brian Higginsin Xenomania on taikonut Girls Aloudille tukun muitakin popkarkkeja. Mutta oikeastaan on aivan sama, kuka tämänkin esittää.

Listamenestys:
UK: #2
US: -

Tsekkaa myös: Biology, Call the Shots

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

30 | Kelis – Milkshake (2003)

Video

Listan sijoitukset oli jo jaettu, kun todistin Kelisin keikkaa syksyllä. Hieno artisti, hieno show. Etenkin mash-up, jossa Milkshake naitettiin Madonnan Holidayhin toi kylmiä väreitä ja tanssitti.

Milkshake oli The Neptunesin uran kaupallinen tähtihetki. Biisin biitin kaltaista neronleimausta ei synny varmastikaan joka vuosi, jos koskaan. Aivan huimaava. Tuohon aikaan Kelis ei laulajana päässyt esille yhtä paljon kuin nykyisin, mikä ei tässä biisissä sinänsä haittaa.

Jos jostain pitäisi narista, niin nostaisin esiin Milkshaken minimalistisuuden. Fantastinen biitti ei välttämättä kaipaa lihaa luiden ympärille, mutta siihen olisi voinut kehitellä jotain raaempaa. Kenties jotain Kelisin aiemman singlen Young Fresh 'n New (2001) tapaista rutinaa?

On makuasia, minkä singlen Kelisiltä valitsee, huippuhetkiä on runsaasti. The Hits -kokoelma (2008) onkin aivan varmasti hintansa väärti hankinta joka talouteen, vaikkei niin r&b:stä tai hip hopista muuten välittäisikään.

Listamenestys:
UK: #2
US: #3
FI: #12

Tsekkaa myös: Young Fresh 'n New, Trick Me

tiistai 23. marraskuuta 2010

31 | Scissor Sisters – Laura (2003)

Video

Scissor Sisters oli viime vuosikymmenen parhaita popyhtyeitä, vaikkei heidän kahdelle albumilleen mahtunut sitä täydellistä popsingleä – syynä se, että vuonna 2004 ilmestyneen esikoisen Tits on the Radio jätettiin rikollisesti julkaisematta.

Nelly Furtadon tapaan Scissor Sistersin taso oli laaja ja vahva. Covereita ei otettu mukaan, mikä hyllytti Comfortably Numbin. Listapaikasta kamppailivat I Don't Feel Like Dancin', Filthy/Gorgeous sekä Laura, ja valitsin viimeksi mainitun.

Homojen suosikkiyhtye on valloittavan camp ja glam. Laulaja Jake Shears on kuin Freddie Mercuryn ja Kylie Minoguen kadonnut rakkauslapsi. Michael Jacksonia imitoivat ”shamonit” tuovat oman hauskan lisänsä verrattomaan biisiin, joka tuskin kertoo parturi-kampaajasta nimeltä Laura.

Laura oli yhtyeen ensimmäinen oikea single. Se julkaistiin alun perin lokakuussa 2003, mutta nousi uudelleenjulkaisuna brittilistan sijalle 12 seuraavana kesänä.

Listamenestys:
UK: #12
US: -

Tsekkaa myös: Filthy/Gorgeous, I Don't Feel Like Dancin'

maanantai 22. marraskuuta 2010

32 | Nelly Furtado – Say It Right (2006)

Video

Nelly Furtadolle oli ilman muuta varattu paikka Top 40:ssä, mutta mille biisille? Valintani vaihtui ainakin viidesti, mikä kertoo ennen kaikkea tason leveydestä. Julkaisuhetkellä niskan päällä on Say It Right, mutta katsotaan huomenna uudestaan.

Portugalilais-kanadalainen Furtado nousi tähdeksi radiohiteillään I'm Like a Bird (2001) sekä Turn off the Light (2001), mutta niistä lähti vasta varsinainen kiito: järkyttävän kaunis Try (2003) pohjusti täysosuma-albumia, jonka tunnemme nimellä Loose (2006).

Looselta lohkaistiin neljä toinen toistaan mahtavampaa singleä: Maneater, Promiscuous, All Good Things (Come to an End) sekä tämä Say It Right. Timbalandin tuotantokynä oli tuohon aikaan terävimmillään – ainoa kauneusvirhe oli, että hän tuppautui itsekin mukaan lähes jokaiselle kappaleelle kuten videosta voimme havaita.

Say It Right oli kesän 2006 soundtrack ja kupliva biisi yhdistyykin helposti helteiseen auringonlaskuun. Raukeaan hetkeen, kun maailman kaikki palaset ovat kohdallaan – ainakin ajatuksissa. Lisäksi tämä soi paljon Madridin matkalla samana syksynä. Ihana kappale.

Listamenestys:
UK: #10
US: #1
FI: #15

Tsekkaa myös:
Try, Maneater

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

33 | Basement Jaxx – Oh My Gosh (2005)

Video

Basement Jaxx, tuo kenties maailman riemukkain tanssiduo, on osunut maaliin useita kertoja, joten oli melko vaikea valita heidän edustajansa. Päädyin Oh My Goshiin, joka on suorastaan vallaton lattiantäyttäjä ja videon konsepti mahtava.

Oh My Goshin lauluosuudet hoitaa pääosin Vula Malinga. Biisi on enemmänkin popsingle kuin täysiverinen tanssibiisi. Se leikittelee erilaisilla äänillä: perustan ylle on kasattu jos jonkinmoista viritystä, mutta Basement Jaxxin sinkuille ominaiseen tyyliin päällimmäisenä jää mieleen se, että biisi tarttuu kuin purkka tukkaan.

Simon Ratcliffen ja Felix Buxtonin biiseistä tulee aina hyvä fiilis, eikä Oh My Gosh tietenkään tee poikkeusta. Se on myös kaksikon suurimpia hittejä – Suomessa jopa suurin – ja siivitti The Singles -kokoelman (2005) melkoiseksi menestykseksi Britanniassa.

Listamenestys:

UK: #8
US: -
FI: #4

Tsekkaa myös: Where's Your Head at, Good Luck

lauantai 20. marraskuuta 2010

34 | Fountains of Wayne – Stacy's Mom (2003)

Video

Stacy's Mom on listan ehdoton kesäbiisi ja hyvän tuulen ralli. Tästä ei voi olla tykkäämättä – jollei vihaa valmiiksi koko musiikkityyliä.

Pitkän linjan powerpop-/rockpumppu Fountains of Wayne sai paluusinglestään Stacy's Mom uransa isoimman hitin kaikilla barometreillä mitattuna. Tarina on yksinkertaisen naiivi ja perin amerikkalainen. Hormonien riivaama teini diggaa tyttöystävänsä äidistä ja tiirailee tätä ruohonleikkuun lomassa. Jostain tulee mieleen The Offspringin Pretty Fly (for a White Guy), mutta biisi on toki tuhannesti parempi. Vaikkei Pretty Flykaan maailman huonoin esitys ole.

Stacy's Momin kertosäe menee kaikkien powerpop-lainalaisuuksien mukaan hienoine stemmoineen. Biisi kasvaa nätisti ja viimeisissä kertseissä mukaan otetaan handclapsitkin.

Ei tästä voi sanoa mitään sen syvällisempää. Vähän Weezer-henkinen, hieno ralli.

Listamenestys:

UK: #11
US: #21

Tsekkaa myös: Hey Julie, Someone to Love

perjantai 19. marraskuuta 2010

35 | Sugababes – Overload (2000)

Video

Jotkut eivät tajua lopettaa ajoissa. Tai itse asiassa Sugababesin alkuperäisjäsenet tajusivat, mutta levy-yhtiö ei.

Reilun viiden vuoden ajan Sugababes oli melkein parasta pintapoppia ikinä: Overload, Freak Like Me, Round Round, Hole in the Head, Push the Button, About You Now... Poppoon Overloaded-kokoelma (2006) kuuluu kiistatta aivan jokaiseen kotiin.

Ensimmäinen on yleensä se rakkain. Overloadin viettelevät säkeistöt ja jumalainen kertosäe ”Train comes and I know its destination/It's a one way ticket to mad man's situation” pakahduttavat yhä. Ja alkuperäinen tyttökolmikko... Oi niitä aikoja. Olisin sijoittanut tämän Top 20:iin, mutta tässä on myös jokin aivan kaamea kitarasoolon tapainen viritys.

Listamenestys:
UK: #6
US: -

Tsekkaa myös: Freak Like Me, Push the Button

torstai 18. marraskuuta 2010

36 | Christina Aguilera feat. Redman – Dirrty (2002)

Video

Christina Aguilera
otti ison riskin seuratessaan esikoisalbumiaan (1999) ja Lady Marmaladea (2001) tällä, miten sen nyt muotoilisi, rohkealla kappaleella. Suorastaan pornolla.

Dirrty oli ensimmäinen lohkaisu Stripped-albumilta (2002) ja jäi Yhdysvalloissa telineisiin, mutta vietti Britanniassa pari viikkoa singlelistan ykkösenä. Tuottaja Dana ”Rockwilder” Stinson sai siitä toiseksi isoimman hittinsä mainitun Lady Marmalade -coverin jälkeen. Biisi on mahtava sekä tuotannoltaan että Aguileran presenssin osalta. Siinä on jotain sellaista, mitä kaipaan myös 2010-luvun poppiin: pitää uskaltaa, pitää laittaa itsensä likoon. Ei riitä, että biisit laulaa nauhalle ja valitsee singlen. Ei ei.

Stripped-kausi oli Aguileralle menestyksekäs muutenkin: melkein yhtä hyvä Beautiful oli vielä isompi hitti ja Fighter lienee neidon kiitellyin biisi. Erinomaisia kappaleita, mutta eivät yhtä rohkeita kuin Dirrty.

Lady Gaga on hieno artisti, ja Dirrtyn videosta sekä Aguileran tuonaikaisesta habituksesta voi poimia elementtejä, jotka selvästi inspiroivat Gagaa. Ihmeellistä, että Aguileraa syytetäänkin nyt Lady Gagan matkimisesta.

Listamenestys:

UK: #1
US: #48
FI: #20

Tsekkaa myös: Beautiful, Ain't No Other Man

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

37 | Ian Brown – F.E.A.R. (2001)

Video

The Stone Roses
ei merkinnyt minulle mitään ennen kuin kuulin Ian Brownin sooloja ja lainasin kirjastosta heidän klassikoksi julistetun esikoisensa. Hieno albumi.

F.E.A.R. julkaistiin Ian Brownin kolmannella soololla Music of the Spheres. Sillä on muitakin ihan hyviä kappaleita, muttei tätä parempia. Siitä kertoo biisin huippusijoituskin.

Kappale alkaa majesteettisella jousi-introlla ja kehittyy rytmikkääksi ja monivivahteiseksi poprocksinfoniaksi, jonka kertosäkeessä Brown toistaa mantraa ”F.E.A.R.”. Ei mitään mullistavaa, mutta järkyttävän hienoa.

Kappaleen erikoisuutena mainittakoon, että jokaisen säkeen sanojen ensimmäiset kirjaimet muodostavat lyhenteen F.E.A.R.: ”For each a road/For everyman a religion...Fantastic expectations, amazing revelations” jne. Hauska idea, mutta sanoituksen järkiperäisyys hieman horjahtelee.

Vaikka F.E.A.R. ei ole listasijoituksilla mitaten Brownin isoin hitti, se lienee hänen tunnetuin biisinsä – ja syystä.

Listamenestys:
UK: #13
US: -

Tsekkaa myös: Dolphins Were Monkeys, Whispers

tiistai 16. marraskuuta 2010

38 | Spiller feat. Sophie Ellis-Bextor – Groovejet (2000)

Video

Wikipedian mukaan tämä biisi oli ensimmäinen iPodissa soitettu kappale. Kymmenen vuotta myöhemmin minulla ei vieläkään ole moista vehjettä.

On kiinnostavaa, miten italialainen dj Cristian Spiller jäi lähes kuriositeetiksi omalla singlellään. Groovejetin kirjoitti popnero Rob Davis, lauloi maailman hienostunein poptyrkky Sophie Ellis-Bextor ja osin tuotti Boris Dlugosch. Spillerin oman listauran mahdollisuuksista kertoi sekin, että tyhjänpäiväistä seuraajaa Cry Babyä saatiin odottaa kaksi vuotta ja se oli jättimäinen Top 40 -suksee (UK: #40). No, tanssimusapiireissä listamenestyksellä ei ole niin väliä.

Groovejet on kuitenkin mestariteos kaikin puolin. Biisin kevyt housepoljento kutsuu liikehtimään elegantisti, on toinen juttu, miltä liike näyttää. Ellis-Bextor kujertaa tavoilleen uskollisesti lähes jumalaisesti.

Ellis-Bextorin oma ura lähti Groovejetin avulla kunnon kiitoon: Take Me Home, Murder on the Dancefloor, Get Over You sekä ennen kaikkea muutaman vuoden takainen mahtialbumi Trip the Light Fantastic (2007). The Feeling -kitaristi Richard Jonesin kanssa hynttyyt yhteen lyönyt Ellis-Bextor vakuutti viimeksi Armin van Buurenin singlellä Not Giving Up on Love.

Listamenestys:

UK: #1
US: -
FI: #6

Tsekkaa myös: Murder on the Dancefloor, Me and My Imagination (Sophie Ellis-Bextor)

maanantai 15. marraskuuta 2010

39 | Morrissey – First of the Gang to Die (2004)

Video

Steven Morrissey taitaa olla maailman paras popartisti. Kriitikot sekä ostava yleisö ovat harvoin yhtä mieltä mistään, mutta en ole kenenkään koskaan nähnyt tai kuullut haukkuvan Morrisseyta. Missään, koskaan.

Heräsin The Smithsin ja Morrisseyn nerouteen varsin myöhään. Eihän sitä 90-luvulla ehtinyt sellaista tiedostavaa musiikkia etsiskellä, kun piti kuunnella europoppia ja Michael Jacksonia. Lisäksi Morrisseyn tauko 1997-2004 osui oman nuoruuteni kannalta varsin pahaan rakoon.

Mutta kun iski, niin iski kunnolla. First of the Gang to Die uppoaa vaivatta Morrisseyn merkkipaalujen joukkoon, samoin loistava paluualbumi You Are the Quarry (2004). En ole vieläkään varma, mistä Morrissey tässä oikeastaan laulaa. Omasta rakkauselämästään vai oikeasti pyssyä heiluttavasta Hectorista, joka ryöstää paitsi ihmisiä myös sydämiä vai jostain muusta? Sävellys on erinomaisen suoraviivainen ja koukuttavan kohottava.

You Are the Quarrylta lohkaistiin huimat neljä Top 10 -brittihittiä. First of the Gang to Dien b-puoli My Life Is a Succession of People Saying Goodbye on myös mainio biisi.

Olen aina unelmoinut Elton Johnin ja Morrisseyn yhteistyöstä. Sen tiellä lienee kuitenkin jonkinlaisia esteitä.

Listamenestys:
UK: #6
US: -

Tsekkaa myös: Irish Blood English Heart, Let Me Kiss You

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

40 | Franz Ferdinand – Michael (2004)

*Videolinkki poistettu*

Top 40 käynnistyy skottibändillä, joka teki sen virheen, että yritti muuttua trendibändistä vielä trendikkäämmäksi. Se ei koskaan onnistu. Varsinkaan, kun paras uusi biisi on Britney-cover. Siinä vaiheessa tiedetään, että metsään huristellaan. Joka tapauksessa, Alex Kapranos ja muut pojat olivat hetken se kovin juttu, mikä on huima saavutus sekin.

En ole milloinkaan pitänyt läpimurtohitti Take Me Outia Franz Ferdinandin parhaana sinkkuna. Heidän esikoiseltaankin löytyy neljä tai viisi vähintään yhtä hyvää rallia, kirkkaimpana jalokivenä Michael, joka alkaa suorastaan huumaavalla lainilla: ”This is where I'll be so heavenly/So come and dance with me Michael”. Kiirehtivä kertosäe pysyy kasassa kuin ihmeen kaupalla ja kitarariffi on aivan fantastinen.

Jokin sisälläni huokaisee pettymyksestä aina, kun dj valitsee tämän sijasta syyttä Take Me Outin.

Listamenestys:
UK: #14
US: -
FI: #15

Tsekkaa myös: Do You Want to, The Fallen

lauantai 13. marraskuuta 2010

41 | Gnarls Barkley – Crazy (2006)

Video

Ah, Crazy. Mahtavan popvuoden 2006 eräänlainen outolintu. Biisi, joka kuulostaa aina ajattomalta. Biisi, joka teki Cee-Lo Greenistä kerralla tunnetumman kuin hänen kaikki soolosinglensä ja -albuminsa yhteensä. Biisi, jonka ansiosta Danger Mouse julistettiin neroksi.

Crazy oli hitti jo syntyessään, aivan kuten Cee-Lon tuorein menestys Fuck You. Maailmassa on vielä sen verran toimivia popkorvia, että tällaisilla kappaleilla ei yksinkertaisesti voi jäädä marginaaliin.

Yritin tätä listaa varten miettiä, miksi Crazy on niin hyvä biisi. En keksinyt vastausta. Kai se on yksinkertainen sävellys, sillä instrumentit kuulostavat hyvinkin päälleliimatuilta. Säkeistöjä tahdittaa perusbiitti ja jouset tupsahtavat jostain kertosäkeeseen, jonka herra Green laulaa falsetissa. Kolmen minuutin kohdalla on aika lopettaa. Mystisestä vetovoimasta kertoo sekin, että Crazy oli ehkä toinen biisi, jonka kirjoitin ylös listatessani näitä kappaleita.

Kaksikon St. Elsewhere -albumilla (2006) on kunnianhimoisempiakin tekeleitä, mutta parempia popsinkkuja? Ei missään nimessä.

Listamenestys:
UK: #1
US: #2
FI: #3

Tsekkaa myös: Smiley Faces, Gone Daddy Gone

perjantai 12. marraskuuta 2010

42 | Justin Timberlake feat. Clipse – Like I Love You (2002)

Video

Melkein aloin inhota Justinia Janet Jacksonin Super Bowl -esityksen jälkeen. Tapahtuma oli kaksipiippuinen: Justin oli selvästi mukana nostamassa Janetin profiilia, mutta tapa, miten mies sanoutui irti koko hommasta oli raukkamainen. Tuloksena Janetin Grammy-esiintyminen peruttiin, mutta Justin sai laulaa.

Sittemmin Timberlake-ihastukseni iski kahta kovemmin. Syynä oli tietenkin fantastinen FutureSex/LoveSounds -albumi (2006), joka on yksi kolmesta aika usein soittimessani pyörivästä Timbaland-lätystä. Kahden muunkin esittäjät ovat tällä listalla.

Valitsin sinkuista kuitenkin ensimmäisen soolojulkaisun Like I Love You. Siinä The Neptunesin rouhea, kitaravetoinen biitti funkrumpuineen kuljettaa vielä hyvin turmeltumattoman laulajan poikamaista esitystä. Kuulostaa siltä kuin hän olisi päässyt irti kahleista elämään unelmaansa. Toisen albumin SexyBackillä (2006) mentiin jo laskelmoidumpaan suuntaan.

Justified-esikoisellakin (2002) on siis huippuhetkensä. En ole koskaan erityisemmin pitänyt Rock Your Bodystä, Cry Me a River sen sijaan on sekin miehen uran parhaita sinkkuja.

Mies saisi julkaista jo kolmannen levynsä. Hyvää kannattaa odottaa, mutta tuskin sieltä sentään viiden vuoden veroista tavaraa on tulossa.

Listamenestys:
UK: #2
US: #11

Tsekkaa myös: My Love, What Goes Around...Comes Around

torstai 11. marraskuuta 2010

43 | Wilma – Siskot (2000)

Video

Olisiko tässä rankingin yllättäjä? Expect the unexpected, sillä paras popmusiikki tuppaa usein jäämään radio- ja rockhittien varjoon.

Wilma saattoi olla aikoinaan parasta, mitä tapahtui suomalaiselle popmusiikille 90-luvulla AEUB eli Aikana Ennen Ultra Brata. Bändi jäikin rikollisen vähälle huomiolle. En itsekään ole kuullut kuin kaksi viimeistä albumia Suuri valkea (1996) ja Lovestore (2000), mutta oletan kahden muunkin levyn olevan hienoja. Pitäisi varmaan tsekata, löytyykö niitä kirjastoista. Levykaupoista ei taida, ainakaan silloin kun olen muistanut etsiä.

Siskot oli pienoinen Radiomafia-hitti. Biisin sanoitus muistuttaa pari vuotta aiemmin julkaistua UB:n Tyttöjen välisestä ystävyydestä -klassikkoa, mutta on kappaleena paljon rennompi ja pakottomampi. Sävellys tuo mieleen Maija Vilkkumaan Auringonpimennys -pikkuhitin, josta pidän yhä varsin paljon.

Jos saisin valita kenet tahansa duetoimaan kanssani, harkitsisin vakavasti Anna Kuoppamäkeä.

Listamenestys:

FI -

Tsekkaa myös: Suuri maailma, Se rakkaudesta

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

44 | Pulp – Bad Cover Version (2001)

Video

Pulpin Common People (1995) lienee, jos ei kaikkien aikojen, niin ainakin 90-luvun paras popsingle, joten bändillä on paljon pelissä. Uuden vuosituhannen kärki muodostui luonnollisesti teräväksi mutta kapeaksi – pistihän Pulp pillit pussiin pian We Love Lifen (2001) jälkeen. Tuleva comeback pelottaa jo valmiiksi – miten se voisi olla soolo-Jarvisia parempi?

Bad Cover Versionissa viehättää ennen kaikkea sanoitus, joka kertoo siitä, kuinka eksän uusi suhde on vain huonompi versio edellisestä: ”If he looks nothing like me, I'm so happy for you/.../It's like a later 'Tom & Jerry' when the two of them could talk”. Ote on siis hyvinkin itsetietoinen. Ei sävellyskään juutu keskinkertaisuuden suohon. Ja video on huikea – kuka olisi uskonut, että maailmassa on töitä Craig David -lookalikelle!

Jotkut yrittävät kai saada Bad Cover Versionin brittilistan jouluykköseksi, osuvana vastalauseena X Factor -karaokeversioille. Saahan sitä yrittää.

Listamenestys:
UK: #27
US: -

Tsekkaa myös: The Trees, Sunrise

tiistai 9. marraskuuta 2010

45 | Brandy – What About Us (2002)

Video

Drop It's Like It Hot
in kohdalla mainitsin vuosikymmenen soundiltaan haastavimman menestyssinkun tulevan pian vastaan. Se on tässä. Kiitos kuuluu Rodney ”Darkchild” Jenkinsille.

What About Us lienee syntynyt samoissa sessioissa kuin Michael Jacksonin Invincible-albumin (2001) raidat Unbreakable, Heartbreaker ja Invincible. Brandyhän lauloi taustat Unbreakablella, mitä ei kyllä tietäisi, jos ei lukisi levyvihkosesta. On siis mahdollista, että What About Us kirjoitettiin Jacksonille.

What About Us on suorastaan lähes meloditonta epämusiikkia. Biitti kieppuu ja hyppii kuin rodeohärkä. Brandy ei niinkään laula vaan pikemminkin lausuu. Kaikesta huolimatta biisi on selkeä hitti ja näkisin sen eräänlaisena vuosituhannen vaihteen futuristisen kilkutus-r&b:n kliimaksina, josta alkoi The Neptunesin hallitseman minimalistisemman ja groovaavamman ilmaisun kultakausi.

Listamenestys:
UK: #4
US: #7

Tsekkaa myös: Full Moon, Afrodisiac

maanantai 8. marraskuuta 2010

46 | Take That – Rule the World (2007)

Video

Take Thatin paluun jälkeinen menestys on kummallisesti keskittynyt Brittein saarille. On suorastaan mystistä, että esimerkiksi Suomen myyntilistoilla yhtye kävi viimeksi kokoelmallaan vuonna 1996. Bändiä suosion polarisoituminen tuskin harmittaa, sillä albumeita ostetaan yhä kuin leipää. Ryhmän musiikkikin on ollut aivan ensiluokkaista poppia hieman aikuisempaan makuun. Trendiaallon harja soljuu kaukana, mutta laatu korkealla.

Korkealle kohoaa myös Rule the World, suorastaan coldplaymäisen määrätietoisesti. Gary Barlow on, paitsi maailman parhaita popbiisintekijöitä, niin aivan huippuhyvä laulaja. Jos pitäisi valita näistä sadasta biisistä mahdollisimman moneen ihmisryhmään tenhoava biisi, se voisi olla tämä. Rule the Worldissä on kaikki, muttei mitään liikaa. No, sokeria aika runsaasti. Biisi on hieman samantyyppinen kuin hetki sitten esitelty Incomplete.

2000-luvun hienoista sinkuista huolimatta paras Take That -albumi on silti yhä Everything Changes (1993).

Rule the World on muuten jo kymmenes vuonna 2007 julkaistu biisi tällä listalla. Tulossa on näillä näkymin enää yksi.

Listamenestys:
UK: #2
US: -

Tsekkaa myös: Patience, Greatest Day

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

47 | Liekki - Korppi (2003)

Spotify

En ollut ainoa, joka ihastui Liekkiin, koska Karkkiautomaatti-yhtyeen Suudelmilla-albumi (1998) on niin mahtava. Innostus kantoi epätasaisen, mutta parhaimmillaan huikean Magionkin (2001) yli. Onneksi kantoi, sillä Korppi (2003) on 2000-luvun hienoimpia albumeita.

Kuulin Korpin (siis biisin) ensimmäistä kertaa matkalla armeijan viikonloppuvapaalle. Oli kuulas keväinen ilta ja tippa tuli linssiin. Syitä taisi olla monia, mutta Korppi oli se laukaiseva voima. Olen siitä lähtien suhtautunut biisiin hyvin tunteellisesti. Kuuntelen kappaleen harvoin, mutta aina hartaudella.

Korpissa on selittämätöntä voimaa ja kauneutta, aivan kuten itse linnussakin. Sanoitus on perin kryptinen, mutta Liekillä laulu onkin aina ollut vain instrumentti muiden joukossa. Korppi olisi sykähdyttävä ilman ihmisääntäkin.

Tämä on listan ensimmäinen kappale, josta ei löytynyt videota. Spotify-linkki kelvannee.

Listamenestys:
FI: -

Tsekkaa myös: Aave, Pienokainen

lauantai 6. marraskuuta 2010

48 | Backstreet Boys - Incomplete (2005)

Video

Bäkkärit ovat niitä niin sanottuja luurankoja kaapissani. Viisikko (sittemmin nelikko) on aina ollut käsittämättömän hyvä laulamaan, mutta Incomplete on myös aivan järkyttävän hyvä biisi. Itse asiassa koko Never Gone -albumi tuntui tulevan ihan eri maailmasta kuin ryhmän aiemmat teinipopviritykset. Tai sitten oma makuni ehti muuttua matkan varrella.

Huvittaahan se hieman, että videossa farmi palaa, sataa lunta ja vettä ja myrskyää elämää suuremman biisin tahdissa, mutta sitähän pop on - elämää suurempia tunteita. Kertosäe paisuu jopa huomiota herättävän pitkäksi ja polveilevaksi. Hienoa!

Incompleten tuotti ja osin kirjoitti Dan Muckala, joka lupaavasta alusta huolimatta katosi biisinikkareiden kartalta pian tämän jälkeen.

Backstreet Boysin listaurassa on kaikkein kiinnostavinta se, ettei heillä ole ainuttakaan Hot 100 -listan ykköstä.

Listamenestys:
UK: #8
US: #13
FI: #14

Tsekkaa myös: Shape of My Heart, The Call

perjantai 5. marraskuuta 2010

49 | Yeah Yeah Yeahs – Zero (2009)

Video

Ihan alkoi taas harmittaa Karen O:n ja kumppaneiden puolesta. En yksinkertaisesti voi käsittää, miksei Zerosta tullut listahittiä. Otankin sen tähän mukaan ihan kannustuksen vuoksi, en siksi että se olisi jotenkin merkittävästi Mapsia (2002) tai Gold Lionia (2006) parempi.

Zero alkaa Karen O:n rauhallisella laululla, mutta yltyy massiiviseksi elektrorocksinfoniaksi, jonka kitarariffi saisi koska tahansa tulla minun yhtyeeni albumille. Jos sellainen siis olisi. Jossain vaiheessa mukaan tulee tiukkaa industrial-sahausta ja viimeinen kertosäe kohoaa niin korkealle, että biisi on parempikin lopettaa koukuttavaan c-osaan hokemalla ”What's your name?”

Argh. Onpa maailma epäoikeudenmukainen. Ostakaa It's Blitz! (2009).

Listamenestys:
UK: #49
US: -

Tsekkaa myös: Maps, Gold Lion

torstai 4. marraskuuta 2010

50 | Goldfrapp – A&E (2008)

Video

Tymäkkä elektropop vai maalaileva electronica, sitä Alison Goldfrapp ja Will Gregory eivät ole koskaan osanneet päättää. Niinpä he ovat tehneet molempia, mikä ei välttämättä ole ollut yhtyeen listamenestyksen kannalta paras ratkaisu, mutta ainakin taannut normaalia poptyrkkyä pidemmän uran.

Kaikki tarkasteltavaan ajanjaksoon mahtuneet neljä albumia ovat hyviä levyjä, mutta koulukunnat ovat jakautuneet: jos rakastat Felt Mountainia (2000) et todennäköisesti suuremmin ihastunut Black Cherryyn (2003). Vastaavasti jos koit, että Supernature (2005) kirkasti bändin soundin huippuunsa, petyit Seventh Treehen (2008).

Minä olen ollut skitsosti sekoitus molempia. Kuten sanoin, kaikki neljä albumia ovat hyviä, mutta jokainen potee lastentauteja.

Asiaan. A&E oli Seventh Treen kohottava ensimmäinen single. Pidin sitä talvella 2008 itsestäänselvästi vuoden parhaana kappaleena, eikä ennustus mennyt tätä rankingia silmäillessä pahasti pieleen. Vaikea sanoa, miksi A&E on niin hyvä, se vain on. Popballadi on vaikea taiteenlaji, mutta A&E suoriutuu erinomaisesti aivan kaikesta. Liitää kuin neitoperho - tai ehkä pikemminkin suruvaippa.

Goldfrapp tekee musiikkia vakavissaan. Siksi maalaileva pop pukee heitä kuitenkin elektrojumppaa paremmin. Ja ainahan voi turvautua remikseihin.

Listamenestys:
UK: #10
US: -

Tsekkaa myös: Utopia, Ooh La La

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

51 | Mansun – I Can Only Disappoint U (2000)

Video

Listan puoliväli saavutetaan tämän komean brittipoppiksen tahdissa. Mansun ei yhtyeenä merkitse minulle yhtään mitään verrattuna Bluriin, Suedeen tai Radioheadiin, mutta I Can Only Disappoint U paljon enemmän kuin mikään Blurin, Sueden tai Radioheadin 2000-luvun single. Voisi sanoa, että siihen kiteytyi erään 17-vuotiaan nuoren miehen elämäntilanne. Siihen, ja Coldplayn Parachutes-albumiin.

I Can Only Disappoint U:n melodiakulku on suorastaan jumalainen. Siitä huolimatta biisi vaikuttaa jääneen hieman kesken, sillä se ei oikeastaan kasva introaan suuremmaksi missään vaiheessa, mutta tunne ja henkilökohtaiset konnotaatiot ovat tässä yhteydessä paljon tärkeämpiä. ”You sing like Sinatra, always.”

Mansun hajosi levyttäessään flopannutta Kleptomania-albumia vuonna 2004.

Puolivälin krouvissa siis ollaan. Jatkosta voin paljastaa sen, että hittipopin osuus lisääntyy selvästi sijoihin 51-100 verrattuna, mutta mahtuu mukaan kenties yllättäviäkin valintoja.

Listamenestys:
UK: #8
US: -

Tsekkaa myös: Electric Man, Fool

tiistai 2. marraskuuta 2010

52 | Spoon – The Underdog (2007)

Video

Sitten onkin vuorossa yksi tuoreista suosikkiyhtyeistäni. Spoon edustaa sitä, mistä popmusiikissa on kyse: oman tiensä kulkemisesta ja hyvistä biiseistä. Olen diggaillut jenkkibändiä pari vuotta.

Spoonin albuminelikko Kill the Moonlight (2002), Gimme Fiction (2005), Ga Ga Ga Ga Ga (2007) sekä tänä vuonna ilmestynyt Transference on kokonaisuudessaan indiepoprockin juhlaa. Valitsin tähän listaukseen belleandsebastianmaisesti torvilla sekä tietenkin handclapseilla soinnutetun The Underdog -pophelmen.

Yhtyeen uran alkuajan albumeilla saattaa piillä vielä parempikin neronleimaus, sillä olen perehtynyt täysillä vasta mainittuun neljään albumiin. Spoonhan on pitkän linjan yhtye, levyttänyt vuodesta 1996.

Spoonin biiseissä ei ole koskaan mitään ylimäärästä. Jokainen sointu on tarkkaan mietitty. mutta bändi groovaa silti esimerkillisen vaivattomasti. Suosittelen.

Listamenestys:
UK: -
US: -

Tsekkaa myös: The Way We Get By, You Got Yr. Cherry Bomb

maanantai 1. marraskuuta 2010

53 | Snoop Dogg feat. Pharrell – Drop It Like It's Hot (2004)

Video

The Neptunes
-kaksikko sorvasi viime vuosikymmenellä toistakymmentä mahtavaa hittiä, joista osa tulee vastaan tässä laskennassa. Snoop Doggin kohdalla he vastasivat oikeastaan miehen kaikista singlemenestyksistä.

Aina yhtä hulvattoman laiskalta kuulostava Snoop oli elementissään tässä erittäin timmillä ja groovaavalla biisillä. Biitin perustana toimiva äänimaisema tehtiin osin ihmissuulla. Minimalistista, mutta huumaavaa. Mausteena kuullaan myös nerokkaita kasarisyntikoita.

Kaiken kaikkiaan biisi on lähtökohtaisesti epäkaupallinen, mutta ehkä juuri siksi se menestyikin niin hyvin. Vuosituhannen vaihde oli muutenkin varsin kiinnostavaa aikaa nimenomaan r&b- ja hip hop -hittien osalta. Pian esittelen ehkä koko aikakauden soundillisesti haastavimman menestyssinglen.

Drop It Like It's Hot
ista tuli Snoop Doggin mittavan uran ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa oma Hot 100 -listan ykköshitti. Vierailijana hän pääsi kärkeen viimeksi tänä kesänä Katy Perryn California Gurlsilla.

Listamenestys:
UK: #10
US: #1
FI: #13

Tsekkaa myös:
Beautiful, Signs

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

54 | Junior Senior – Move Your Feet (2003)

Video

Käsi ylös, jos tämä biisi a) oli sinulle kevään 2003 soundtrack, tai b) mielestäsi listan tähän asti ärsyttävin kappale. Nyt pitäisi aika monen käden olla ylhäällä.

Tanskalaiskaksikko Junior Senior sai lentävän lähdön uralleen tällä riemastuttavalla tanssipophitillä, mutta tupsahti maan pinnalle kun vitsi vanheni. Silti, Move Your Feet on suorastaan hurmaavan hyvä ja pikselivideo aivan yhtä mahtava.

Parasta biisissä on kuitenkin se, että kaikkien lainalaisuuksien vastaisesti se on kestänyt aikaa ja kulutusta käsittämättömän hyvin. Joku Eiffel 65:n Blue (1999) vanhentui soundiltaan nopeasti ja O-Zonen Dragostea din teistä (2004) tuli muuten vain ärsyttävä. Move Your Feet ei kulu. Ehkä sen vuoksi, että biisissä kaikki oli alun alkaenkin hyvin retroa.

Ohh yeah! Harmi, että duo hajosi vuonna 2008.

Listamenestys:
UK: #3
US: -

Tsekkaa myös:
Rhythm Bandits, Can I Get Get Get

lauantai 30. lokakuuta 2010

55 | Interpol – Evil (2004)

Video

Interpolille tapahtui jotain mystistä Anticsin (2004) ja Our Love to Admiren (2007) välillä. Bändistä ei tullut huonoa, vaan pikemminkin tylsä. Ja se on lähes yhtä ikävää. Lisäksi parin vuoden tauon aikana tilalle tuli Editors.

Tietenkin omien maneereidensa toistaminen on aina vaarallista, samoin uusiutuminenkin. Epäonnistuminen sallittakoon, mutta en taida olla ainoa, jonka mielestä kaikki vuoden 2005 jälkeen ilmestyneet tai ilmestyvät Interpol-albumit ovat lähtökohtaisesti melko yhdentekeviä julkaisuja. En puhu nyt pahasti bändiin rakastuneen asiantuntijan suulla vaan ihan tavallisena indierockin ystävänä.

Interpol oli hetken liian hyvä ja rima asettui liian korkealle. Ovathan tämä Evil ja Slow Hands todellisia 2000-luvun rockin mestariteoksia – hittejä siksi, koska ovat niin hyviä biisejä. ”I spent a lifetime with no cellmate”, suorastaan viiltävän kaunis rivi ja kitara soi eteerisesti.

Interpol on pysynyt kuitenkin vielä sentään asiallisen hyvänä bändinä. Mieleeni tulee erinomaisen debyyttinsä jälkeen samaa mutta paljon huonommin tehnyt brittiläinen The Magic Numbers. Heidän toinen ja varsinkin kolmas albuminsa ovat suorastaan onnetonta samojen ideoiden kierrättämistä.

Listamenestys:
UK: #18
US: -

Tsekkaa myös: Obstacle 1, Slow Hands

perjantai 29. lokakuuta 2010

56 | Eminem feat. Dido – Stan (2000)

Video

Eminemhän on kaikkien aikojen menestynein rapartisti. Pidän hänen musiikistaan todella paljon, vaikka albumikokonaisuuksissa on ollut petrattavaa sitten The Marshall Mathers LP:n, jolta Stankin löytyy.

Stanista riittäisi sanottavaa vaikka kuinka, jo senkin takia, että kirjoitin tästä aikoinaan kiitettäväksi arvioidun analyysin lukion englanninkurssille. Biisi kertoo tarinan häiriintyneestä fanista, joka menee niin pitkälle että ajaa itsensä ja raskaana olevan tyttöystävänsä sillalta alas. Tarina ei ole tosi, mutta Eminem esittää sen huimaavan vakuuttavasti, kuten kunnon tähden pitääkin.

Stanin koukuista vastaa Didon Thank Youta lainaava kertosäe. Tarina on aivan mahtava. Dramaattinen Eminem onkin yleensä parempi kuin huumori-Eminem.

Stan teki myös videolla esiintyneestä Didosta todellisen supertähden, joka tosin on sittemmin kahden hienosti menestyneen albumin jälkeen sössinyt uransa ihan itse. Kiinnostavasti Thank You nousi Hot 100 -listalla paljon korkeammalle kuin Stan, joka rajuutensa vuoksi ei saanut paljonkaan radiosoittoa. Euroopassahan Stan oli todellinen megahitti.

Listamenestys:

UK: #1
US: #51
FI: #1

Tsekkaa myös: Lose Yourself (Eminem), White Flag (Dido)

torstai 28. lokakuuta 2010

57 | Pink – U + Ur Hand (2006)

Video

U + Ur Hand on aivan täydellinen single, jonka menestystä tällä listalla himmentää typerän kirjoitusasun lisäksi se, että The Veronicasin 4Ever on käytännössä sama kappale. Siispä tämä sijoitus on oikeastaan jaettu.

Max Martin ja Lukasz Gottwald vastasivat kummastakin neronleimauksesta ja sävelkulku on siis erittäin tunnistettava. Pystynkin yleensä jo ensikuulemalta sanomaan, onko Max Martinilla näppinsä pelissä jossain kappaleessa.

Arvostan Pinkiä kovasti. Hän on planeettamme omaleimaisimpia poptähtiä, joka aloitti uransa L.A. Reidin r&b-tyrkkynä. Suosion myötä hän on löytänyt oman mukavuusalueensa ja pysyy sillä varioiden erinomaisesti omia vahvuuksiaan. Kaikki, mitä Pink esittää, kuulostaa aina vähintään hyvältä, yleensä erittäin hyvältä. Lisäksi hänellä on aina sopivasti pilkettä silmäkulmassa. Esimerkiksi Britney Spears ja Christina Aguilera ottavat itsensä aivan liian vakavasti ja sama uhkaa saarnaavampaa Lady Gagaakin.

U + Ur Hand kertoo näpsäkän tarinan baari-illasta. Sisään pääsee jonottamatta, hyvältä näyttää peilissä, mutta kenenkään lähentelyille ei lämmetä. Tänään sulle riittää oma kätesi. ”We didn't get all dressed up just for you to see.”

Tiirailin Pinkin kesäisen Kaisaniemen-keikan satojen muiden tavoin portin ulkopuolelta. Harvoin olen niin hurmioitunut keikasta, jolla en ole.

Listamenestys:

UK: #10
US: #9
FI: #14

Tsekkaa myös: Don't Let Me Get Me, Who Knew

keskiviikko 27. lokakuuta 2010

58 | Hard-Fi – Cash Machine (2005)

Video

Eräs täysin suotta yhden (debyytti)albumin ihmeeksi jäänyt yhtye on stainesiläinen Hard-Fi. Toki heidän pitää iloita siitäkin menestyksestä – kaikille ei tarjota edes yhden hitin mittaista suosiota. Toisen albuminsa aikoihin bändi oli median mielestä jo menneen talven lumia, eikä se aivan yhtä hyvältä kuulostanutkaan. Kolmas on tuloillaan pikapuoliin.

Mainitulta multiplatina-albumilta Stars of CCTV (2005) lohkaistiin useita hienoja singlejä ja itse lättykin kestää vertailun ainakin vuoden muiden julkaisujen kanssa. Laulaja Richard Archerin äänestä joko tykkää tai ei. Minä pidän siitä melko paljonkin.

Stars of CCTV:n biiseillä juhlitaan, jonotetaan pankkiautomaatille, rakastutaan ja erotaan. Kuvailin sitä aiemmin työväenluokan albumiksi ja sellainen se tosiaan on.

Cash Machine ei ole albumin ytimekkäin eikä menevin biisi, mutta kenties kaikkein ehyin kokonaisuus. Biisi kertoo siitä, millaista on elää kädestä suuhun. Tyttöystäväkin odottaa lasta: ”I can't afford to be a daddy so I leave tonight.” Riipaisevaa.

Cash Machine on ”album seller”, sinkku, jonka myötä yleisö tajuaa yhtyeen tai artistin olevan albumin hankkimisen arvoinen.

Listamenestys:

UK: #14
US: -

Tsekkaa myös: Hard to Beat, Suburban Knights

tiistai 26. lokakuuta 2010

59 | Ladytron – Destroy Everything You Touch (2005)

Video

Myönnän heikkona hetkenä samaistuvani tähän biisiin. Joskus näet tuntuu siltä, että kaikki mihin innostuneesti tarttuu osoittautuu virheliikkeeksi – etenkin ihmissuhteissa. Mutta ilman takaiskuja mikään hyvä ei tuntuisi miltään.

Ladytron on hieno bändi, varsinkin sinkkujen osalta. Seventeen (2002) on legendaarisine ”They only want you when you're 17/When you're 21 you're no fun” -toisteluineen ihan yhtä mahtava biisi, mutta jostain syystä Destroy Everything You Touch tuntuu juuri nyt oikealta valinnalta tälle listalle. Raatelevan samaistuttavan sanoituksen lisäksi elektropoppiksen sävellys on määrätietoisen yksinkertainen ja siinä kuljetetaan kahta vuorottelevaa kertosäettä – ratkaisu, jota soisi käytettävän enemmänkin.

Teknisesti kaikki on siis kunnossa ihan tämän rankingin kärkeen asti. Jokin tässä silti mättää – onko se ehkä liiallinen viileys vai mikä. Biisi ei suoranaisesti pakota kuuntelijaa hihkumaan innosta. Sama pätee Seventeeniin. Sen seurauksena Ladytron-albumi on vielä hankkimatta.

Listojakin tarkastelemalla huomaa, että Ladytronilla eivät aivan kaikki nuolet ole vielä osuneet maaliin. Heillä on tasainen brittilistarekisteri: viisi Top 75 -merkintää, mutta ei ainuttakaan Top 40 -sinkkua. Tämä on heidän toistaiseksi suurin hittinsä.

Listamenestys:
UK: #42
US: -

Tsekkaa myös: Playgirl, Seventeen

maanantai 25. lokakuuta 2010

60 | Arctic Monkeys – I Bet You Look Good on the Dancefloor (2005)

Video

Arctic Monkeysin Alex Turner lienee lahjakkaimpia viime vuosikymmenen loppupuolella maineeseen nousseita lauluntekijöitä. Pophittien osalta kliimaksi taisi osua jo tähän ensisingleen, mutta albumikokonaisuuksista pidän parhaana viime vuonna ilmestynyttä kolmatta Humbug-albumia. Myös The Last Shadow Puppets -projekti ilahdutti.

I Bet You Look on the Dancefloor on aivan mahtava discohitti, joka sopii tunnelman nostattajaksi ihan missä tahansa tilanteessa. Vaikea tästä on mitään sen syvällisempää sanoa – eikä tarvitsekaan. Se on kuitenkin eräs niistä biiseistä, jotka vuosikymmeneltä takuulla muistetaan vielä pitkän ajan kuluttua. Pari vuotta myöhemmin The Wombats vetosi samoihin indierockhermoihin Let's Dance to Joy Divisionilla.

Dancefloorista kasvoi varsinainen ilmiö: se debytoi brittilistan kärjessä ja emoalbumista Whatever People Say I Am, That's What I'm Not (2006) tuli maassa julkaisuviikollaan eniten myyty esikoisalbumi. Jälleen yksi kapulaennätys – on niin vaikeaa kirjoittaa näitä auki suomeksi. Muutenkaan poplistoista kirjoittaminen ei ole mitään kielen juhlaa.

Listamenestys:
UK: #1
US: -

Tsekkaa myös: Fake Tales of San Francisco, Crying Lightning

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

61 | Robbie Williams – Come Undone (2002)

Video

Parhaat biisit eivät välttämättä ole niitä suurimpia hittejä. Robbie Williamsin kirkkaimmat tähtihetket ovat 90-luvulta, mutta kyllä diggailun aiheita sattui viime vuosikymmenellekin. Escapology-albumin (2002) valokeilassa keinui Feel, mutta Come Undone on mielestäni selvästi parempi kappale.

Etenkin sanoitus on aivan Williamsin uran parhaita. Se kuvaa rocktähden elämää näppärin sanakääntein: ”So write another ballad/Mix it on a Wednesday/Sell it on a Thursday/Buy a yacht by Saturday/Do another interview/Sing a bunch of lies/Tell about celebrities that I despise.” Biisissä on tulkittavissa myös viittauksia Williamsin kokaiiniriippuvuuteen.

Come Undone on voimakas ja mukaansatempaava kappale, josta tuskin olisi tullut hittiä jonkun muun esittämänä. Itse asiassa sitä on vaikea kuvitella kenenkään muun laulamaksi. Williams on planeettamme parhaita poptähtiä. Sen hetken, kun häntä katsoo tai kuuntelee on valmis uskomaan joka sanan ja jokainen sävel kuulostaa merkitykselliseltä, vaikka kyseessä olisikin vain tuiki tavallinen poplaulu.

Listamenestys:
UK: #4
US: -

Tsekkaa myös: Supreme, She's Madonna

lauantai 23. lokakuuta 2010

62 | The Cardigans – You're the Storm (2003)

Video

Ihanaisen Nina Perssonin luotsaaman The Cardigansin You're the Storm voitti epävirallisen 2000-luvun parhaan kitarasoolon palkinnon. Maagiset parikymmentä sekuntia (videossa 3:03-3:22) eivät ole mitään Joe Satriani -tiluttelua vaan tyrmäävän kaunista, liihottelevaa kantrikitarointia.

Hieno on myös emoalbumi Long Gone Before Daylight, joka pisti aikoinaan miettimään, mihin The Cardigansia tarvittiin ennen sitä. Ilman ysärimenestystä albumia ei olisi tietenkään ikinä syntynyt, mutta musiikillisesti se on niin monta kilometriä edellä muita The Cardigans -lättyjä, että hirvittää. Toki bändillä on hyviä yksittäisiä biisejä pitkin matkaa.

”If you want me I'm your country/If you win me I'm forever”. En tiedä mitä tarkoittaa, mutta kuulostaa mahtavalta.

Nina Persson pohjusti kantriin kumartavaa suuntausta jo A Camp -sooloprojektinsa kelvollisella esikoisella vuonna 2001.

Listamenestys:
UK: #74
US: -

Tsekkaa myös: For What It's Worth; I Need Some Fine Wine and You, You Need to Be Nicer

perjantai 22. lokakuuta 2010

63 | Kanye West – Heartless (2008)

Video

Jatketaan diivojen kanssa. Kanye West on miespuolinen, mutta vähintään saman tason oikuttelija kuin Carey. Miehen tempaukset osuvat usein julkisiin tilaisuuksin, kuten MTV:n palkintobileisiin. West ja MTV vaikuttavat elävän symbioosissa.

Oikuistaan huolimatta West on loistava artisti. Olen pitänyt hänen musiikistaan aina vierailusta Twistan Slow Jamz -hitillä lähtien. Miehen esikoinen The College Dropout (2004) lukeutuu vuosikymmenen parhaimpiin rapalbumeihin.

Tälle listalle valikoitui kuitenkin hitti, jolla West laulaa. Heartless oli elektronisen 808s & Heartbreak -albumin suurin menestys, joka keinuu vallan tuhdisti ja komeasti. Tekstissä mies syyllistää naista erosta (”How could you be so Dr. Evil?”) ja samalla haikailee häntä takaisin, mutta tietenkin syytä on katsoa peiliinkin: ”I did some things but that's the old me.” Niin varmaan. Ei siis mitään kuolematonta proosaa edes Kanye Westin kynästä, mutta toimii tässä kontekstissa tulkintansa ansiosta.

Normaalisti en pidä auto-tunesta, ainakaan silloin, kun sitä tarjotaan liikaa. Heartlessissä se ei kuitenkaan haittaa vaan vahvistaa Westin suoritusta. Hänen kannattaisi kuitenkin pysyä puhelaulamisen parissa.

Pehmorockyhtye The Fray levytti biisistä muodollisesti pätevän version vuotta myöhemmin.

Listamenestys:
UK: #10
US: #2

Tsekkaa myös: Jesus Walks, Touch the Sky